Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
facebook twitter

Vesilaitosyhdistyksen jäsenistö

Vesilaitosyhdistys (VVY) on vesihuoltolaitosten toimialajärjestö.

(kuva: Ali-Juhakkalan puhdistamo/Lahti Aqua)

VVY:n varsinainen jäsenyys

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä voivat olla kunnat (käytännössä niiden vesihuoltolaitokset) sekä muut oikeustoimikelpoiset vesihuoltolaitokset kuten osakeyhtiöt ja osuuskunnat. Varsinaisina jäseninä voivat myös olla kuntien ja /tai vesihuoltolaitosten omistamat vedenhankinnasta tai jätevesien käsittelystä huolehtivat yhteisöt (kuntayhtymät, osakeyhtiöt), jotka toimittavat vettä vesihuoltolaitoksille tai huolehtivat vesihuoltolaitosten jätevesien käsittelystä.

Varsinaiset jäsenet käyttävät päätösvaltaa yhdistyksen vuosikokouksessa.

Varsinaisen jäsenen jäsenmaksu määräytyy kahden vuoden takaisen omalle jakelualueelle myydyn vesimäärän mukaan. Jäseneksi voi hakea täyttämällä alla olevan lomakkeen ja palauttamalla sen VVY:n toimistoon, vvy@vvy.fi

Vuoden 2023 jäsenhakemuslomake pdf-muodossa

 

VVY:n yhteistoimintajäsenyys

Yhdistyksen yhteistoimintajäseninä voivat olla vesihuoltolaitoksille tuotteita ja palveluja sekä urakointia myyvät yritykset, alan oppilaitokset ja tutkimuslaitokset.

Yhteistoimintajäsenet eivät osallistu päätöksentekoon vuosikokouksessa, mutta niillä on läsnäolo- ja puheoikeus.

Yhteistoimintajäsenen jäsenmaksu perustuu yrityksen vesihuoltoalan kotimaiseen liikevaihtoon. Yhteistoimintajäseneksi voi hakea täyttämällä alla olevan lomakkeen ja palauttamalla sen VVY:n toimistoon. Jäsenmaksuluokat löytyvät alla olevalta hakemuslomakkeelta.

Vuoden 2023 yhteistoimintajäsenhakemuslomake pdf-muodossa

Voit siirtyä tästä lukemaan lisätietoja yhteistoimintajäseninfosta

VVY:n kotisivuilla löydät teemaan liittyviä uutisia klikkaamalla hakusanaa: jäsenyys

Yhdistyksestä eroaminen

Yhdistyksen sääntöjen mukaan eroilmoitus on tehtävä ennen seuraavan kalenterivuoden alkamista, muussa tapauksessa eroavalta jäseneltä peritään alkaneen kalenterivuoden jäsenmaksu kokonaisuudessaan. Eroilmoitukset sähköpostitse osoitteeseen: vvy(a)vvy.fi tai kirjeitse toimistollemme.

Vesilaitosyhdistyksen säännöt

Vesilaitosyhdistyksen uudet säännöt ovat voimassa 27.8.2020 alkaen, säännöt pdf-tiedosto.

Varsinaiset jäsenet, yhteensä 299 laitosta (10.1.2022)

A
Alajärven kaupungin vesi- ja viemärilaitos
Alajärven Vesiosuuskunta
Alakylän Vesiosuuskunta
Alavieskan kunnan vesi- ja viemärilaitos
Alavuden kaupunki, vesihuoltolaitos
Alva Yhtiöt Oy
Askolan kunnan vesi- ja viemärilaitos
Aurinkovuoren Vesi Oy
Autiorannan Vesiosuuskunta

B
Bollstad vattenandelslag

E
Enontekiön Vesihuolto Oy
Eräjärven seudun vesiosuuskunta
Etelä-Pornaisten Vesiosuuskunta
Etelä-Tammelan Vesihuolto Oy
Eurajoen vesihuoltolaitos
Euran kunnan vesihuoltolaitos

F
Forssan vesihuoltoliikelaitos

H
Haapajärven Vesi Oy
Haapaveden Vesi Oy
Hailuodon Vesihuolto Oy
Haminan Vesi
Hangon Vesi -liikelaitos
Hankasalmen kunnan vesi- ja viemärilaitokset
Hartolan kunnan vesi- ja viemärilaitos
Haukivuoren Vesiosuuskunta Hauki
Hausjärven kunta, vesihuoltolaitos
Heinolan kaupungin vesihuoltolaitos
Heinäveden kunnan vesi- ja viemärilaitos
Helsingin seudun ympäristöpalvelut - kuntayhtymä HSY
Hollolan vesihuoltolaitos
HS-Vesi
Huittisten kaupunki, Vesihuoltolaitos
Huittisten Puhdistamo Oy
Humppilan kunnan viemärilaitos
Humppilan Vesihuolto Oy
Hyvinkään Vesi
Hämeenkyrön kunnan vesihuoltolaitos

I
Iin kunta / Iin vesiliikelaitos
Iisalmen Vesi
Ikaalisten Vesi Oy
Ilmajoen kunta, vesihuoltolaitos
Ilomantsin kunnan vesihuoltolaitos
Imatran Vesi
Inarin Lapin Vesi Oy
Inkoon Vesi / Ingå Vatten
Isokyrön kunnan vesi- ja viemärilaitos
Itä-Savon Vesi Oy

J
Jakobstads Vatten/Pietarsaaren Vesi
Janakkalan Vesi
Joensuun Vesi
Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos
Joroisten kunnan vesilaitos
Joutsan Vesihuolto Oy
Juuan kunnan vesihuoltolaitos
Juutilankankaan vesihuolto-osuuskunta
Juvan kunnan vesi- ja viemärilaitos
JVP-Eura Oy
Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy
Jämsän Vesi liikelaitos
Järvenpään Vesi

K
Kaarinan kaupungin vesihuoltolaitos
Kaavin kunnan vesi- ja viemärilaitos
Kajaanin Vesi -liikelaitos
Kalajoen kaupunki, viemärilaitos
Kangasalan Vesi -liikelaitos
Kangasniemen kunnan vesi- ja viemärilaitos
Kankaanpään kaupungin vesihuoltolaitos
Kannuksen Vesiosuuskunta
Karkkilan kaupungin vesihuoltolaitos
Karstulan kunnan vesi- ja viemärilaitos
Karttulan Vesiosuuskunta
Kauhajoen Vesihuolto Oy
Kauhavan Vesi Oy
Kausalan Lämpö Oy
Keiteleen kunnan vesi- ja viemärilaitos
Kemijärven lämpö ja vesi Oy
Kemin Energia ja Vesi Oy
Keminmaan Energia ja Vesi Oy
Kempeleen Vesihuolto Oy
Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitos, Vesihuolto
Keski-Savon Vesi Oy
Keski-Uudenmaan Vesi kuntayhtymä
Keuruun Vesi liikelaitos
Kihniön Vesi ja Lämpö Oy
Kimitoöns Vatten - Kemiönsaaren Vesi
Kirkkonummen Vesi-liikelaitos
Kiteen Vesikunta
Kittilän Vesihuolto-osuuskunta
Kiuruveden kaupungin vesihuoltolaitos 
Kokemäen Vesihuolto Oy
Kokkolan Vesi/ Karleby Vatten
Kontiolahden vesihuoltolaitos
Korsholms kommun Vattentjänstverket/ Mustasaaren kunnan vesihuoltolaitos
Kosken Tl kunnan vesihuoltolaitos
Korsnäs kommun / Vatten- och avloppsverk
Kouvolan Vesi Oy
Kronoby Vatten och avlopp Ab
KRS-Vesi
Kuhmoisten kunnan vesihuoltolaitos
Kuhmon VesiEnergia Oy
Kuopion Vesi
Kuortaneen kunnan vesi- ja viemärilaitos
Kurikan Vesihuolto Oy
Kustavin kunta, vesihuoltolaitos
Kuusamon energia- ja vesiosuuskunta
Kymen Vesi Oy
Kymenlaakson Vesi Oy
Kyröskosken Vesihuolto Oy
Kyyjärven vesi- ja viemärilaitos
Kälviän Vesiosuuskunta
Kärkölän Vesi
Kärsämäen Vesihuolto Oy
Käylän seudun vesiosuuskunta

L
Lahti Aqua Oy
Laihian kunnan vesihuoltolaitos
Laitilan kaupunki, vesihuoltolaitos
Lakeuden Keskuspuhdistamo Oy
Lakeuden Vesi Oy
Lapinkylän Vesiosuuskunta
Lapinlahden Vesi
Lappajärven Vesiosuuskunta
Lappavesi Oy
Lappeenrannan Energia Oy
Lapuan kaupungin vesihuoltolaitos
Larsmo Vatten ocn Avlopp Ab
Laukaan Vesihuolto Oy
Lemin kunta, vesi- ja viemärilaitos
Lempäälän Vesi -liikelaitos
Leppävirran kunta, vesihuoltolaitos
Levin Vesihuolto Oy
Liedon Vesi
Lieksan Vesi
Limingan Vesihuolto Oy
Lohjan vesi- ja viemärilaitos
Loimaan Vesi
Lopen vesilaitos
Loimijokivarren jätevesiosuuskunta
Loviisan Vesiliikelaitos
Loviisanseudun Vesi Oy
Lumijoen Vesi Oy
Luumäen kunnan vesilaitos

M
Maalahden Vesi/ Malax Vatten
Marttilan vesihuoltolaitos
Maskun Vesihuolto Oy
Merijärven kunta
Merikarvian kunnan vesi- ja viemärilaitos
Meri-Lapin Vesi Oy
Mikkelin Vesiliikelaitos
Muhoksen Vesihuolto Oy
Muonion kunnan vesihuoltolaitos
Muuramen kunnan vesi- ja viemärilaitos
Muuramen Rannankylän ja Isolahden vesiosuuskunta
Mynämäen Vesihuolto Oy
Myrskylän kunnan vesihuoltolaitos
Myötämäen Vesi Oy
Mäntyharjun kunnan vesihuoltolaitos
Mäntän Kaukolämpö  ja Vesihuolto Oy

N
Naantalin vesihuoltolaitos
Napapiirin Energia ja Vesi Oy
Nivalan Vesihuolto Oy
Nivos Vesi Oy
Nokian Vesi Oy
Nousiaisten Vesi Oy
Nurmeksen Vesi
Nurmijärven Vesi
Nurmin Vesihuolto-osuuskunta
Nykarleby Kraftverk Ab
Närpes Vatten Ab

O
Orimattilan kaupungin vesilaitos / Orimattilan Vesi Oy
Oriveden kaupungin vesihuoltolaitos
Osuuskunta Valkeavesi
Osuuskunta Vesijako
Oulaisten Vesiosuuskunta
Oulun Vesi
Outokummun kaupungin vesi- ja viemärilaitos

P
Paavolan Vesi Oy
Padasjoen Vesihuolto Oy
Paimion Vesihuolto Oy
Paltamon vesihuoltolaitos
Paraisten vesihuoltolaitos
Parikkalan kunta, vesihuoltolaitos
Parkanon Vesi Oy
Pedersöre Vatten Ab
Pellon Vesihuolto-osuuskunta
Perhon kunnan vesi- ja viemärilaitos
Pernajan Saariston Vesiosuuskunta
Petäjäveden Kunnan Vesihuoltolaitos
Pieksämäen Vesi Oy
Pieksänkosken vesiosuuskunta
Pielaveden kunnan vesihuoltolaitos
Pikkaralan Vesiosuuskunta
Pohjois-Tammelan Vesihuolto Oy
Pohjois-Tuusniemen Vesiosuuskunta
Polvijärven kunnan vesihuoltolaitos
Pomarkun vesihuoltolaitos
Porin Vesi
Pornaisten kunnan vesihuoltolaitos
Poronkankaan Vesi Oy
Porvoon vesi
Pudasjärven Vesiosuuskunta
Punkalaitumen kunta, vesihuoltolaitos
Puolustushallinnon rakennuslaitos
Puumalan Vesiosuuskunta
Pyhäjokisuun Vesi Oy
Pyhäjärven Energia ja Vesi Oy
Pyhä-Luosto Vesi Oy
Pyhännän Vesi Oy
Pyhärannan vesihuoltolaitos
Pälkäneen kunnan vesihuoltolaitos
Päntäneen Vesihuolto Oy
Pääkaupunkiseudun Vesi Oy
Pöljän Vesiosuuskunta
Pöytyän kunnan vesihuoltolaitos

R
Raahen Vesi Oy
Raaseporin Vesi
Raision Vesi Oy
Ranuan Vesihuolto Oy
Rauman Vesi
Rautalammin kunnan vesihuoltolaitos
Rautavaaran kunnan vesihuoltolaitos
Reisjärven Vesiosuuskunta
Riihimäen Vesi
Ristijärven Vesihuolto-osuuskunta
Ruokolahden kunnan vesihuoltolaitos
Ruskon kunnan vesihuoltolaitos 

S
Saarijärven Vesihuolto Oy
Sallan Aluelämpö Oy
Salon Vesi -liikelaitos
Sanginjoen Vesiosuuskunta
Sastamalan Vesi liikelaitos
Sauvon Vesihuolto Oy
Savitaipaleen kunta, vesi- ja viemärilaitos
Savonlinnan Vesi
Savukosken kunnan vesihuoltolaitos
Seinäjoen Energia Oy/Seinäjoen Vesi
Sievin Vesiosuuskunta
Siikalatvan Keskuspuhdistamo Oy
Siikalatvan Vesihuolto Oy
Simon Vesihuolto Oy
Sipoon vesi- ja viemärilaitos
Siuntion vesihuoltolaitos
Soinin kunnan vesihuoltolaitos
Someron Vesihuolto Oy
Sonkajärven kunnan vesi- ja viemärilaitos
Sotkamon kunnan vesihuoltolaitos
Sulkavan Palvelut Oy
Suomen Sokeri Oy
Suomussalmen kunnan vesihuoltolaitos
Suonenjoen Vesi Oy
Suvisaariston vesiosuuskunta
Sykäräisten Vesihuolto Oy
Sysmän kunnan vesi- ja viemärilaitos
Syötteen vesi- ja viemärilaitos

T
Taivalkosken kunnan vesihuoltolaitos
Taivassalon Vesi Oy 
Tammelan kunnan vesihuoltolaitos
Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy
Tampereen Vesi
Tarsalanjärven vesiosuuskunta
Tavase Oy
Tervolan Vesi Oy
Teuvan kunnan vesihuoltolaitos
Toholammin Vesihuolto Oy
Toholammin Viemäriliikelaitos
Toivakan kunta, vesi- ja viemärilaitos
Tornion Vesi Oy
Tunturi-Lapin Vesi Oy
Turun seudun puhdistamo Oy
Turun Seudun Vesi Oy
Turun Vesihuolto Oy
Tuusniemen kunnan vesilaitos
Tuusulan vesihuoltoliikelaitos
Tyrnävän Vesihuolto Oy

U
Ulvilan kaupunki, vesilaitos
Urjalan kunnan vesihuoltolaitos
Utajärven kunnallinen vesihuoltolaitos
Uudenkaupungin Vesi
Uuraisten kunnan vesihuoltolaitos

V
Vaasan Vesi -liikelaitos
Valkeakosken kaupungin vesihuoltolaitos
Vampulan Vesihuolto Oy
Vatten och Avloppsverket i Korsnäs kommun
Vehmaan Vesi Oy
Vesikolmio Oy
Vesi-Mega Oy
Vesiosuuskunta Mustijoki
Vesiosuuskunta Suoni
Vesiosuuskunta Uhkoila
Vetelin kunta, Vesihuoltolaitos
Vieremän Lämpö ja Vesi Oy
Vihannin Vesiosuuskunta
Vihdin Vesi
Virolahden kunnan vesi- ja viemärilaitos
Virtain kaupunki, vesihuoltolaitos
Virtain Vesiosuuskunta
Vörå kommuns vattentjänstverk

Y
Ylitornion kunnan vesi- ja viemärilaitos
Ylivieskan kaupungin vesihuoltolaitos
Ylivieskan Vesiosuuskunta
Ylä-Savon Vesi Oy
Ylöjärven Vesi Oy

Ä
Ähtärin Energia ja Vesi Oy
Äänekosken Energia Oy

Yhteistoimintajäsenet, yhteensä 179 yritystä (3.1.2023)

A
Aarsleff Oy
ABK Automation Oy
Ab Stormossen Oy
Abloy Oy
Accountor Enterprise Solutions Oy
AFRY Finland Oy
Alfa Laval Nordic Oy
Allwatec Oy
Aqua Nova Oy
Aquaflow Oy
Arkance Systems Finland Oy
Armatec Oy
Atolli Oy
AUMA Finland Oy
AVK Finland Oy

B
Banmark Oy
Baumedi Oy
Berner Oy / Berner Pro
Blackline Safety Europe
Blue Idea Finland
Brenntag Nordic Oy
Buildie Oy
BWT Separtec Oy
Bürkert Oy

C
Camfil Oy
Caproc Oy
CGI Suomi Oy
Christian Berner Oy
Cipax Oy
Comsel System Oy

D
Dahl Suomi Oy
Digita Oy

E
Econosto Oy
Eerola-Yhtiöt Oy
Effectio Oy
Ekomuovi Oy
Ekonia Oy
Elisa Oyj
Endev Oy
Endress + Hauser Oy
Envera Oy
Oy Enitec Engineering Oy
Esri Finland
Etoiles Ympäristöpalvelu / Etoiles Oü
Eurofins Environment Testing
Evac Oy
Everbridge

F
FCG Finnish Consulting Group Oy
Ferroplan
Festo Oy
Filterit Oy
Finess Energy Oy
Finnchain Oy
FirePro Finland Oy
Flootech Oy
Flowplus Oy
Flowpro Management Oy
Fluidit Oy
Fortum Waste Solutions Oy

G
Gasum Oy
Georg Fischer Ab
Geotrim Oy
Geo-Work Oy
Oy Grundfos Pumput Ab

H
HeadPower Oy
Heikki Laiho Oy
Honeywell A / S
HUBER Technology Nordic
HyXo Oy
Hämeen ammattikorkeakoulu

I
IDEXX Laboratories Oy
Indutek Oy
InfraLiner Oy
Inntech Europe Ltd. Oy
Insta Automation Oy

J
Jalpa Oy
Gidon Infra Oy
Jupalco Oy

K
Kaiko Oy
Kaitos Oy
Kamstrup A/S
Kari-Finn Oy
Kekkilä Recycling
Kemira Oyj
Keski-Suomen Betonirakenne Oy
Keyflow Oy
Keypro Oy
KL-Kustannus Oy/Kuntatekniikka
Koka Oy
Kokkolan Teollisuusvesi Oy
Oy Korate Ab
Korkeamäki Oy
KSB Finland Oy
KVVY Tutkimus Oy

L
Labkotec Oy
Lakeuden Etappi Oy
Laki ja Vesi
Landis + Gyr Oy
Lasergas Oy
Lassila & Tikanoja Oyj
Oy Lining Oy Ab
Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy

M
Maakone (JT-Plant Oy)
Maanomistajien Arviointikeskus Oy
Maanrakennus Jokinen Oy
Maanrakennus B. Dahlbacka Oy
Masinotek
Meltex Plastics Oy
MetropoliLab Oy
Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy
Millog Oy
Mipro Oy
MRC Global (Finland) Oy
Mykon Oy
Mäkelä-Plast Oy

N
NCC Rakennus Oy
Oy NCH Suomi Oy
Nordkalk Oy Ab
Noxon Suomi

O
Onninen Oy
Operon Group Oy
Optoseven Oy

P
Perel Oy
Pipelife Finland Oy
Planora Oy
Oy Profimeas Ltd
ProMinent Finland Oy
PSK Standardisointiyhdistys ry
Oy Pumppulohja Ab
Pumtek Oy

R
Oy Raita Environment Ltd
Rakennuttajatoimisto HTJ Oy
Ramboll Finland Oy
Renos Oy
Roxtec Finland Oy
Rudus Oy
Ruskon Betoni Oy

S
S2B Energia Oy
Saint-Gobain Finland Oy
Samplion Oy
Savonia ammattikorkeakoulu, Tekniikka
Scalgo ApS
ScanLab Oy
Schneider Electric Finland Oy
SeiLab Oy
Siemens Oy
Sitowise
Skarta Finland Oy
Slatek Ky
Solteq Oy
SPC Vesitekniikka Oy
STM Finland Oy
Sujutek Oy
Sulzer Pumps Finland Oy
Suomen Maatutkapalvelu
Suomen Vesitieto Oy
Suomen ympäristöopisto SYKLI
Sweco Finland Oy
Syspoint Oy

T
T & A Mämmelä Oy
Taitotalo
Tecalemit Flow Oy
Tietokoura Oy
TONISCO System Oy
Trafino Oy
Trimble Solutions Oy
TT-Teknologia Oy
twoday Oy
Työtehoseura ry

U
Ulefos Oy
Uponor Infra Oy

V
Vaakaporaus VPP Oy
Valmet Automation Oy
Varpaisjärven Maansiirto ja Vesitekniikka Oy
Vercon Oy
Verlatek Oy
Vesihuolto Ari Vaarala Oy
Vesiosuuskuntien Huoltopalvelut Oy
VMH Kalibro Oy
Vogelsang Oy

W
WAM Finland Oy
WaterZerv
Wavin-Labko Oy
Wilo Nordic AB
W-Rix Oy
WSP Finland Oy

X
Xylem Water Solutions Suomi Oy

Y
Yara Suomi Oy
YIT Suomi Oy

Jaa sivu:

Tulosta