facebook twitter

Vuoden 2019 Kemira-palkinto on myönnetty Risto Saariselle

Vuoden 2019 Kemira-palkinto on myönnetty Risto Saariselle ansiokkaasta urasta vesihuollon parissa. Palkintoraati piti esimerkillisenä Saarisen aktiivista ja innostunutta toimintatapaa, joka on kehittänyt alaa ja sen julkisuuskuvaa.

Vuoden 2019 Kemira-palkinto  myönnettiin Risto Saariselle. Kuvaaja Tero Takalo-Eskola, Terotemedia.

”Risto Saarinen on kehittänyt vesienpuhdistusta innovatiivisella otteella niin laitostasolla ja laitetoimittajana kuin esimerkiksi osallistumalla kansallisten jäteveden puhdistuksen ja biokaasun tuotannon parhaiden tekniikoiden määrittelyyn. Palkintoraati arvosti erityisesti sitä, että Saarinen on edistänyt ja edistää vesihuollon positiivista julkisuuskuvaa ja nostaa keskusteluun tärkeän, mutta näkymättömän palvelun merkitystä”, perustelee Kemira-palkinnon palkintoraadin jäsen Vesa Kettunen Kemira Oyj:stä valintaa.

Risto Saarinen valmistui vuonna 1983 kemiantekniikan diplomi-insinööriksi. Saarinen aloitti uransa vesikemikaalien neuvontapäällikkönä Kemira Oy:ssä ja on työskennellyt sen jälkeen johtavissa ja asiantuntijatehtävissä vesihuoltolaitosten (Turku ja Porvoo), laitetoimittajien (VodaPro Oy / Waterlink Oy, Econet Engineering Oy ja Oy Slamex Ab), Suomen ympäristökeskuksen ja Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistyksen palveluksessa. Saarinen jäi eläkkeelle Porvoon veden toimitusjohtajan tehtävästä syksyllä 2018. Varsinaisten työtehtäviensä lisäksi Risto Saarinen on luennoinut lukuisissa tilaisuuksissa ja osallistunut aktiivisesti alan kansalliseen ja eurooppalaiseen yhteistoimintaan ja edunvalvontaan.       

Kemira-palkinnon on perustanut Kemira Oyj ja se luovutetaan vuosittain Vesilaitosyhdistyksen toimesta valtakunnallisten vesihuoltopäivien yhteydessä. Palkinto myönnetään merkittävästä veden puhdistuksen hyväksi tehdystä työstä ja sen toivotaan kehittävän vesihuoltolaitosten toimintaa.

Palkinnon luovuttavat Risto Saariselle valtakunnallisilla Vesihuolto 2019 –päivillä Jyväskylässä 15.5.2019 palkintoraadin jäsenet myyntipäällikkö Vesa Kettunen Kemira Oyj:stä ja Professor of Practice Anna Mikola Aalto-yliopistosta. Myönnettävän stipendin suuruus on 4 000 euroa.

Lisätietoja:

Kuvassa vasemmalta Mikola, Saarinen, Kettunen. Kuvaaja Tero Takalo-Eskola, Terotemedia.

Jaa sivu:

Tulosta