Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
facebook twitter

Muutoksia Venlassa

Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmä Venlaan on tehty 28.2.2019 lukuisia muutoksia vuodelle 2019. Näin on tehty jotta vältytään samojen tietojen syöttämisestä erikseen kahteen järjestelmään (Suomen ympäristökeskus SYKEn Veetiin ja VVY:n Venlaan).

Osa ennen Venlaan syötetyistä perustiedoista haetaan avoimen rajapinnan kautta lakisääteisestä (Vesihuoltolaki § 22 d) vesihuoltolaitosten tietojärjestelmä Veetistä.

Veetin tiedot syötettävä ensin

Jotta Venlan tunnusluvut pystytään laskemaan oikein, on vesihuoltolaitosten syötettävä tiedot ensin Veetiin. Vasta sen jälkeen syötetään Venlaan tietoja. Venlaan syötetään edelleenkin suurin osa tiedoista, kuten esimerkiksi kuluvan vuoden maksutiedot.

Tiedot siirtyvät Venlaan automaattisesti yön aikana sekä kello 11:00.

Lisätietoa on lähetetty VVY:n jäsenille sähköpostilla seka Venlaan vesihuoltolaitosten pääkäyttäjille.

Avainsanat:

Jaa sivu:

Tulosta