Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
facebook twitter

Aikaansaava ja valmentava esihenkilö

Esihenkilöiden valmennus- ja sparrausohjelma. Tavoitteena on vahvistaa valmentavan johtamisen taitoja, tunnistaa uusia toimintatapoja esihenkilötyön arkeen, lisätä aikaansaamista alati muuttuvassa toimintaympäristössä sekä parantaa esihenkilön omaa ajanhallintaa ja priorisointitaitoja.

"Ryhmäkeskustelut olivat todella hedelmällisiä. Teoriaa ja käytännön pohdintaa sopivassa suhteessa."

"Tämän tyyppiselle koulutukselle on tarvetta muuttuvissa organisaatioissa. Hyvää on myös, että koulutus on kohdistettu juuri vesihuoltolaitoksille, jolloin se toimii myös vertaistukiverkostona."

Esihenkilöiden valmennus- ja sparrausohjelma.  Valmennuspäivät: 22.9. etätapaaminen, 11.10. lähitapaaminen, Helsinki ja 1.11. etätapaaminen. 
Ilmoittaudu koulutuskalenterissa  9.9.2022 mennessä. 

Tavoitteena on vahvistaa valmentavan johtamisen taitoja, tunnistaa uusia toimintatapoja esihenkilötyön arkeen, lisätä aikaansaamista alati muuttuvassa toimintaympäristössä sekä parantaa esihenkilön omaa ajanhallintaa ja priorisointitaitoja. 

Ohjelmassa:

JOHDA ITSEÄSI 
• Miten minä toimin?
• Mitä minulta odotetaan?
• Miten minä kasvan johtajaksi? 

JOHDA TIIMIÄSI 
• Motivoi erilaisia ihmisiä
• Pomotuksen poistotalkoot
• Miten johdan valmentavasti arjessa?

SAAN AIKAAN
• Mihin pitää keskittyä nyt?
• Mittaa ja seuraa arjen tekemistä
• Juurruta uusi konsepti!

Kouluttajana toimii Tomi Viitala, Kulmia Group Oy.

Jaa sivu:

Tulosta