facebook twitter

Taloudellisesti ja ympäristön kannalta kestävä vedenkäytön tehostaminen talousvesihuollossa Suomessa, pdf

Verkkokaupan etusivu Ostoskori Kirjaudu

Aalto-yliopiston tekemässä selvityksessä tarkasteltiin vesihuollon vesitehokkuutta Suomessa erityisesti vedenjakelun hukkaveden ja kotitalouksien vedenkulutuksen osalta. Tavoitteena oli selvittää vesitehokkuuden optimitaso ja tehokkaimmat toimenpiteet vedenkäytön tehostamiseksi talousveden jakelussa ja käytössä Suomessa, ottaen huomioon toimenpiteiden taloudelliset ja ympäristövaikutukset. Lähtötietoja vesitehokkuuden arvioimiseksi saatiin Suomen ympäristökeskuksen VEETI-tietokannasta ja kahdelta vesilaitokselta. Vesijohtoverkostojen vuotovesiä vähentävinä toimenpiteinä tarkasteltiin saneeraamista, aluemittausta ja paineenalentamista. Aluemittaus oli näistä kolmesta useimmiten kannattavin toimenpide. Saneeraaminen on hyvin kallista verrattuna säästetyn vuotoveden tuotantokustannuksiin.

Laskelmien perusteella verkostojen vuotovesimäärän vähentäminen on taloudellisesti kannattavampaa kuin vedenkulutuksen vähentäminen. Kasvihuonekaasupäästöjen osalta veden käytön vähentäminen on kuitenkin merkittävästi kannattavampaa, koska veden lämmittämisessä kuluu paljon energiaa. Huoneistokohtainen laskutus on tarkastelluista toimenpiteistä tehokkain vedenkulutuksen vähentämiseksi, mutta myös vesikalusteiden uusiminen tulee jatkossakin pienentämään asutuksen vedenkulutusta.

Vaikka vesijohtoverkostojen vuotovesien vähentäminen verkostoja saneeraamalla ei ole Suomen vesilaitoksilla vesitehokkuuden näkökulmasta taloudellisesti tai ympäristövaikutuksiltaan kannattavaa, tämä ei poista tarvetta lisätä verkostojen saneerausta merkittävästi, jotta elinkaarensa päähän tuleva järjestelmä pysyy toimin

Julkaistu
2020

Jaa sivu:

Tulosta