Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
facebook twitter

YT19 uutuustuotekilpailun voittajat valittu

Uutuustuotekilpailussa raati valitsi YT19 uutuustuotteen ja yleisö sai äänestää suosikkinsa. Tulokset julkistettiin näyttelyn toisena päivänä 16.5.2019.

Kilpailuun osallistui 19 tuotetta. Niihin voi tutustua täällä.

YT19 uutuustuotteen valitsi raati, johon kuuluivat: Aleksi Rajala, Suomen Maastorakentajat; HeikkiLuoma-aho, Jyväskylän Energia ja Juho Tukiainen, Keuruun kaupunki.

Raadin valinta oli Uponor Infra Oy:n Water Monitoring Services.  Se on palvelukonsepti kunnallisen käyttövesiverkon valvontaan. Järjestelmä mittaa virtausta, suuntaa, määrää ja laatua reaaliaikaisesti. Se tunnistaa vuodot, ennaltaehkäisee putkirikot ja havaitsee poikkeamat veden laadussa.

Yleisö sai äänestää suosikkituotettaan  Yhdyskuntatekniikka-näyttelyn nettisivujen ja näyttelyapplikaation kautta 2.5.- 15.5.2019. Ääniä annettiin yli 550.

Eniten ääniä sai  Cool-Fit 2.0, 4.0, täysin esieristetty putkistojärjestelmä. Toiseksi eniten ääniä sai Finnchain Oy:n selkeytysaltaiden kattamiseen tarkoitettu muovista valmistettu kate, jossa lisänä aurinkopaneelit. Kolmanneksi tuli Wavin Finland Oy:n Wavin SVK Plus –sadevesikaivo. 

Kiitokset osallistuneille yrityksille ja äänestäneille, onnittelut voittajille!

Kuvaaja Tero Takalo-Eskola, Terotemedia.
 

 

Avainsanat:

Jaa sivu:

Tulosta