Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
facebook twitter

Paroisten puhdistamon hanke etenee suunnitellusti

HS-Veden Paroisten jätevedenpuhdistamon saneeraus- ja laajennushankkeen työt toteutetaan vaiheittain eri prosessivaiheissa siten, että veden puhdistus toimii normaalisti koko urakan ajan.

Vuoden 2020 syksyllä käynnistyneen HS-Veden Paroisten jätevedenpuhdistamon saneeraus- ja laajennushankkeen rakennustyöt etenevät suunnitellusti. Biologisen osan laajennus (4-linja) käyttöönotettiin marraskuun alussa onnistuneesti, mikä mahdollisti saneerauksen aloittamisen biologisen osan kolmoslinjalla, jossa tällä hetkellä uusitaan sähköistystä ja koneistoja. Syksyn 2021 aikana valmistui mm. tiivistämöiden saneeraus ja kattaminen, ja uusi UV-laiterakennus on nyt ulkokuorensa osalta lähes valmis. Välipumppaamoiden ja lipeäaseman rakentaminen on käynnistynyt pohjarakentamisen osalta. Ilmastuksen kompressoreiden uusinnan valmistelevat työt ovat käynnissä, ja alueputki- ja sähkötöitä tehdään tällä hetkellä ympäri laitosta.

Työt toteutetaan vaiheittain eri prosessivaiheissa siten, että veden puhdistus toimii normaalisti koko urakan ajan.  Tämä vaatii erilaisia tilapäisjärjestelyjä mm. varavoimakoneella, ohipumppauskalustolla ja kemikaalien annostelulaitteistolla, sekä laitoshenkilökunnalta joustavuutta ja ammattitaitoista osaamista, jotta veden puhdistustulokset pystytään pitämään vaatimusten mukaisina.

Paroisten puhdistamon saneerauksen ja laajennuksen rakennustyöt on määrä valmistua syksyllä 2022.

Lue alkuperäinen tiedote Paroisten puhdistamon saneeraus- ja tehostamishankkeesta HS-Veden verkkosivuilta kohdasta: https://hsvesi.fi/ajankohtaista/paroisten-puhdistamon-hanke-etenee-suunnitellusti/

Kuva: HS-Vesi.

 

Avainsanat:

Jaa sivu:

Tulosta