Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
facebook twitter

Kinkkutemppu jahtaa taas ennätyksiä – saadaanko 250 000 kotitaloutta mukaan kiertotaloustekoon?

Jo viidettä vuotta peräkkäin Kinkkutemppu kutsuu nyt kierrättämään joulukinkun ja muiden jouluruokien paistinrasvat uusiutuvaksi dieseliksi. 15 toimijan yhteisenä ponnistuksena syntynyt kiertotalouskampanja onnistui viime vuonna keräämään lähes 200 000:n kotitalouden rasvajätteet. Tänä vuonna kotitalouksia pyritään saamaan mukaan jopa neljännesmiljoona.

Joka joulu suomalaiset paistavat noin 7 miljoonaa kiloa kinkkua, minkä lisäksi uuneissa valmistuvat kalkkunat, seitanit ja muut jouluruoat. Näiden paistamisesta syntyy valtava määrä rasvajätettä, joka tulee kierrättää asianmukaisesti. Viemäriin kaadettu paistinrasva voi aiheuttaa mittavia vahinkoja, sillä rasva tukkii viemäriverkostoa.

Jouluruokien valmistuksesta syntyneet paistinrasvat voi tänäkin vuonna toimittaa keräyspisteisiin, joista alkaa rasvan tie kohti uusiutuvaa dieseliä. Keräyspisteitä on nyt ennätykselliset 349. Ympäri Suomen sijoitettuja keräyspisteitä löytyy kaikkien K-Citymarketien ja lukuisten muiden K-ruokakauppojen yhteydestä, valituilta Neste- ja Neste K-asemilta sekä joidenkin kuntien jätelaitosten kierrätyspisteiltä. Tarkat keräyspisteiden sijainnit löytyvät osoitteesta kinkkutemppu.com. Keräyspisteet avautuvat 18.12.2020, ja keräys päättyy 8.1.2021.  

Viime vuonna Kinkkutemppu onnistui 197 000 kotitalouden voimin keräämään huimat 58 500 kiloa rasvajätettä. Tänä vuonna tavoitteena on saada mukaan jopa 250 000 kotitaloutta.

“Kinkkutempun suosio on yllättänyt vuosi toisensa jälkeen. Alkuaan yhden joulun tempauksesta on tullut hyvän mielen jouluperinne, joka innostaa osallistumaan ja näyttää konkreettisesti sen, miten yhteistyöllä kiertotaloudesta tulee osa arkea ja juhlaa, osa hyvää elämää”, sanoo Kemianteollisuuden johtaja Susanna Aaltonen.

Kartonkitölkkiin pakattuna paistinrasva on helppo kuljettaa keräysastiaan  

Jouluruokien paistinrasvat tulee toimittaa keräyspisteisiin kartonkirasiaan, kuten vaikkapa tyhjään maitotölkkiin pakattuna. Muovi-, lasi- tai metallipurkit eivät sovellu rasvan keräykseen. Keräyspisteeltä rasvan tie käy eläinperäisten sivutuotteiden käsittelemiseen erikoistuneelle Honkajoki Oy:lle, minkä jälkeen käsitellystä rasvasta valmistetaan Nesteen Porvoon jalostamolla Neste MY uusiutuvaa dieseliä.

Koska Neste voi valmistaa uusiutuvaa dieseliä lähes mistä tahansa jäterasvasta tai kasviöljystä, voi kierrätykseen laittaa kinkun paistinrasvan lisäksi myös muiden jouluruokien, kuten seitanin, kalan tai kalkkunan paistinrasvat. Yhden kinkun rasvamäärästä valmistetulla dieselillä voi huristella henkilöautolla jopa kolme kilometriä.

Kiertotalous on yhteinen ponnistus – Kinkkutemppu tuo yhteen 15 eri toimijaa

Suomalainen kiertotalousosaaminen on maailman kärkeä, ja Kinkkutemppu on laajuudeltaan poikkeuksellinen hanke maailmankin mittakaavassa. Kinkkutemppu toteutetaan 15 eri toimijan yhteishankkeena: mukana on pieniä ja suuria toimijoita eri toimialoilta ja yhteiskunnan sektoreilta. Kampanjan monivuotinen suosio onkin hieno esimerkki suomalaisesta kiertotalousosaamisesta, jossa uudenlaiset kumppanuudet ja yhteistyö ovat tärkeässä roolissa.

Lisätiedot:

Susanna Aaltonen
Johtaja, Viestintä
Kemianteollisuus
+358 40 593 4221
susanna.aaltonen@kemianteollisuus.fi

Kinkkutemppu on Kemianteollisuuden aloitteesta syntynyt yhteisprojekti, joka tuo kiertotaloutta lähemmäksi kuluttajien arkea konkreettisen esimerkin avulla. Yhdessä Kemianteollisuuden kanssa Kinkkutempussa ovat mukana Neste, Lassila & Tikanoja, Honkajoki, Kemian pooli, K-ryhmä, Suomen Pakkauskierrätys RINKI, Atria, HKScan, Snellman, Maa- ja kotitalousnaiset, Suomen Kiertovoima KIVO ja kuntien jätelaitokset, Kuntaliitto, Vesilaitosyhdistys ja Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry.

 

Katso lähin keräyspisteesi www.kinkkutemppu.com

 

Jaa sivu:

Tulosta