Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
facebook twitter

Tekniikat lääkeaineiden poistamiseen vesistä

Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Suomen ympäristökeskus järjestävät lääkejäämien vähentämistä tutkivaan EPIC-hankkeeseen liittyvän avoimen seminaarin ” Tekniikat lääkeaineiden poistamiseen vesistä”. Seminaari on suunnattu vesihuoltolaitoksissa, alan yrityksissä ja aiheen parissa työskenteleville viranomaisille, tutkijoille ja muille asiasta kiinnostuneille.

Tekniikat lääkeaineiden poistamiseen vesistä

6.9.2018, klo 10-15
Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Sali 4301

Seminaarin tavoite on esitellä lääkeaineiden poistamiseen soveltuvien tekniikoiden perusteita, edut ja rajoitteet.

Alustava ohjelma

10:00-10:20   Tervetulokahvi ja osallistujien esittäytyminen

10:20-10:40   Tutkimus erotus- ja puhdistustekniikan osastolla, johtaja Mari Kallioinen

10:40-11:10     Koronapurkaustekniikka lääkeaineiden hapetuksessa, Wapulec Oy, TkT Henry Hatakka                

11:10-11:40   Otsonointi lääkeainejäämien käsittelyssä, Ozonetech Oy, Dimitri Pukki

11:40-12:10   Advanced enzymatic degradation Pharem Biotech AB, Mikael Ek    

12:10-13:00   Lounas                                                    

13:00-13:30     ”Jätevesien käsittely Herlevin sairaalassa BioBooster-prosessilla, Grundfos, ei vahvistusta?

13:30-14:00   LUT:n tutkimus mikropollutanttien ja ravinteiden erotuksessa, Prof. Mika Mänttäri

14:00-14:30     Keskustelua                                           

14:30-15:00   Kierros LUT:n laboratorioissa                                                            

                                                                                                                                 

Ilmoittautuminen 4.9. klo 12 mennessä sähköpostilla mari.toitturi@lut.fi / judy.hyvonen@lut.fi

Viestikenttään ”Tekniikat lääkeaineiden poistamiseen vesistä”

Muistathan mainita erikoisruokavaliot ilmoittautumisen yhteydessä.

Lisätietoa: Mika Mänttäri, mika.manttari@lut.fi, p. 040  7342192                                               

Avainsanat:

Jaa sivu:

Tulosta