Yhteenveto
 

Lähtökohtana on lain mukaan sammutusveden hankinta kahdella tavalla: vesihuoltolaitoksen verkostosta tai luonnonvesilähteistä. Luonnonvesilähteet kuuluvat kunnan vastuulle.

37639484579167625000. määritellään vesihuoltolaitoksen tehtävät sammutusveden hankinnassa pelastustoimelle. Kun sammutusvettä hankitaan vesihuoltolaitoksen verkostosta, vesihuoltolaitos on velvollinen toimittamaan sammutusvettä verkostoonsa kuuluviin paloposteihin ja sammutusvesiasemille. Velvollisuus toimittaa vettä on siis rajattu vesihuoltolaitoksen oman verkoston piiriin kuuluviin laitteisiin. Vesihuoltolaitoksen tehtäviin kuuluu lain mukaan myös näiden palopostien ja sammutusvesiasemien huolto ja kunnossapito, ja sen kustannusten jaon perusteista tulee sopia sammutusvesisuunnitelman laatimisen yhteydessä.

Laitteiston rakentamiseen ei laissa oteta kantaa, mistä voidaan päätellä, että rakentamisesta sovitaan tapauskohtaisesti. Siitä ei kuitenkaan seuraa, että rakentamista tai rakentamiskustannuksia voitaisiin sälyttää vesihuoltolaitokselle.

SAMMUTUSVEDEN TOIMITTAMISEN VASTUUT JA KUSTANNUKSET VESIHUOLTOLAITOKSEN NÄKÖKULMASTA

Vesihuoltolaitoksen vastuu vesihuoltolain mukaan Sammutusveden toimittaminen kuuluu vesihuoltolaitokselle siinä laajuudessa kuin siitä sanotaan pelastuslaissa (379/2011) ja sovitaan sammutusvesisuunnitelmassa tai muuten kunnan ja vesihuoltolaitoksen kesken. Sammutusveden toimittaminen ei ole vesihuoltolain 3 §:n 1-kohdassa tarkoitettua vesihuoltoa. Näin ollen vesihuoltolaissa (119/2001) ei ole sää- detty sammutusveden toimittamisesta eikä siihen liittyvistä vastuista, mutta sammutusvedestä todetaan lain perusteluissa ja ympäristövaliokunnan mietinnössä 12/2000. Vesihuoltolain 18 §:n mukaan vesihuoltolaitoksen tulee kattaa pitkällä aikavälillä maksuilla investointinsa ja kustannuksensa. Vesihuoltolain 18 ja 19 §:n mukaan laitos on oikeutettu perimään toimittamistaan palveluista kustannukset kattavan maksun. Pelastustoimen tarvitsemia investointeja ja niistä aiheutuvia kustannuksia ei ole tarkoitettu katettavan vesimaksuilla. Yleensä vesihuoltolaitokset ovat myös vesihuoltolain voimaantulon jälkeen jättäneet maksun perimättä normaalin sammutusveden toimittamisesta kunnan pelastustoimelle, mutta ovat perineet rakentamisesta ja muista suorittamistaan toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset. Se, mihin rajaan ja mistä kustannukset veloitetaan, on sopimusasia. Jos kulujen kohdentamisesta ei kuitenkaan synny yksimielisyyttä, katsotaan, mitä pelastuslain 30 §:ssä tarkoitetaan sammutusveden toimittamisella. Siinä määritellään, mitä sammutusveden toimittamisella tarkoitetaan ja missä määrin vesihuoltolaitos on velvollinen osallistumaan sen kustannuksiin.

Sammutusveden toimittaminen pelastuslain mukaan S

Pelastuslain 30 §:n 3 momentin mukaan vesihuoltolaissa tarkoitetun vesihuoltolaitoksen ja tälle vettä toimittavan vesilaitoksen tulee toimittaa sammutusvettä vesijohtoverkostosta sammutusvesisuunnitelmassa määritellyllä tavalla pelastuslaitoksen tarpeisiin. Säännöksessä sanotaan, mitä sammutusveden toimittamiseen kuuluu. Siihen kuuluu vedenhankinta ja johtaminen vesihuoltolaitoksen verkostoon kuuluviin paloposteihin ja sammutusvesiasemille. Lisäksi sammutusveden toimittamiseen kuuluu palopostien ja sammutusvesiasemien kunnossapito ja huolto.

Pelastuslain sammutusvesipykälässä lähtökohtana on kustannusten jakaminen. Lain 30 §:n 3 momentin mukaan sammutusveden toimittamisesta aiheutuvien kustannusten jakamisen perusteista sovitaan sammutusvesisuunnitelmassa sammutusveden hankinnasta vastaavan kunnan tai alueen pelastustoimen ja sammutusvettä toimittavan vesihuoltolaitoksen kesken.

Säännöksen perusteluista käy ilmi, että kunnat tai alueen pelastustoimi olisi suorastaan velvollinen sopimaan sammutusveden toimittamisesta aiheutuvien kustannusten jakamisen perusteet sammutusvettä toimittavan vesihuoltolaitoksen kanssa sammutusvesisuunnitelman laatimisen yhteydessä. Joissain sammutusvesisuunnitelman luonnoksissa kustannusten jakamisen perusteet ovat toistaiseksi jääneet hyvin vähälle huomiolle.

Lain perustelutekstin mukaan ”vesihuoltolaitoksen osallistuminen palopostien ja sammutusvesiasemien kunnossapidosta ja huollosta aiheutuviin kustannuksiin on perusteltua, koska edellä mainittuja laitteita käytetään myös vesijohtoverkon kunnossapidon ja huollon tarpeisiin.” Niiden rakentamista ei erikseen tuoda esiin. Voidaan katsoa, että vesihuoltolaitoksella ei ole velvollisuutta rakentaa kustannuksellaan paloposteja tai sammutusvesiasemia pelastustoimen tarpeisiin. Voidaan jopa päätellä, että silloin, kun paloposteja tai sammutusvesiasemia rakennetaan vain sammutusveden toimittamista varten, niiden rakentaminen kuuluu pelastustoimen tai kunnan vastuulle. Kun ne on rakennettu, voidaan sopia, että ne kuuluvat vesihuoltolaitoksen verkostoon, jolloin niihin liittyvät kunnossapidon ja huollon kustannukset jaetaan niitä tarvitsevien toimijoiden kesken.

Joka tapauksessa voidaan katsoa, että pelastuslaitoksen tai kunnan tulee osallistua myös rakentamiskustannuksiin ainakin siltä osin kuin paloposteja tai sammutusvesiasemia tarvitaan myös sammutuskäyttöön. Tätä edellyttää jo vesihuoltolain 18 §:ssä ilmaistu kustannusten kattamisen periaate, johon edellä viitataan. Pelastuslaista ei löydy myöskään tukea sille, että vesihuoltolaitos voitaisiin velvoittaa kustannuksellaan esimerkiksi suurentamaan putkikokoa sammutusveden hankinnan tarpeita varten.

Sprinklerijärjestelmä

Kun on kyse kiinteistöjen sprinklerilaitteistoista, käytäntönä on ollut, että sprinklerilaitteistoja on voitu liittää vesilaitoksen verkostoon laitoksen ja asiakkaan (kiinteistö) väliseen sopimukseen perustuen. Jotkut kohteet saattavat edellyttää kiinteistöltä erityisiä toimenpiteitä sammutusveden riittävyyden varmistamiseksi, esimerkiksi täyden tilavuuden sammutusvesisäiliön hankkimista. Kiinteistönomistaja vastaa kiinteistönsä sprinklerijärjestelmän tarvitsemien investointien kustannuksista. Vesilaitosyhdistyksellä on sprinklerilaitteistojen liittämistä koskeva ohjejulkaisu vuodelta 2011.

Teollisuuden sammutusvedet

Suomen Kuntaliiton oppaassa sammutusvesisuunnitelmasta, jonka laadinnassa mm. Vesilaitosyhdistys on ollut tiiviisti mukana, viitataan kohdassa 1.4 pelastuslain 82 §:ään, jossa sanotaan mm. seuraavaa: ”Kohteeseen, jossa harjoitettu toiminta tai olosuhteet aiheuttavat henkilö- tai paloturvallisuudelle tai ympäristölle tavanomaista suuremman vaaran, alueen pelastusviranomainen voi, jos se on välttämätöntä, määrätä toiminnanharjoittajan hankkimaan tarkoituksenmukaista sammutuskalustoa ja muita pelastustyötä helpottavia laitteita tai asentamaan automaattisen sammutuslaitteiston taikka ryhtymään kohteessa muihin välttä- mättömiin toimenpiteisiin onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä ihmisten ja omaisuuden turvaamiseksi onnettomuuden varalta.” Näin ollen erityiset riskikohteet, kuten kaatopaikat, tulisi varustaa esimerkiksi toiminnanharjoittajan omalla (mitattavalla) palopostilla niin, ettei vesilaitoksen/pelastustoimen/kunnan tarvitse sitä kustantaa, saati sammutusvettä, jota saatetaan joutua käyttämään tällaisissa kohteissa huomattavan suuria määriä.