Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
facebook twitter

Riku Vahala aloitti työnsä VVY:n toimitusjohtajana

Riku Vahala aloitti VVY:n toimitusjohtajana 1.6.2023. Edellinen toimitusjohtaja Osmo Seppälä jää eläkkeelle heinäkuussa 2023.

VVY:n hallitus valitsi kokouksessaan 13.12.2022 yhdistyksen uudeksi toimitusjohtajaksi professori, tekniikan tohtori Riku Vahalan. Vahala toimi aikaisemmin vesihuoltotekniikan professorina Aalto-yliopistossa.

Vahala on toiminut Aalto-yliopistossa vesihuoltotekniikan professorina vuodesta 2008. Lisäksi hän on toiminut mm. Vesi- ja ympäristötekniikan ryhmän johtajana ja Rakennetun ympäristön laitoksen johtajana. Vahala on toiminut korkeimman hallinto-oikeuden ympäristöasiantuntijaneuvoksena vuosina 2012-2019. Vahala on toiminut myös useissa alan järjestöissä, mm. Vesiyhdistyksen ja Water Finns ry:n puheenjohtajana.

Yhteystiedot:
Riku Vahala, toimitusjohtaja, Vesilaitosyhdistys, puh. (09) 8689 0122, riku.vahala(a)vvy.fi

 Kuva: Terotemedia / Tero Takalo-Eskola.

Jaa sivu:

Tulosta