Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
facebook twitter

Kesä on kääntymässä syksyyn, illat pimenevät ja työtahti kiihtyy

Heinäkuukaan ei ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Euroopan parlamentti ja unionin neuvosto ovat pitkin kesää kirjoittaneet kiivaasti muutosehdotuksia jätevesidirektiiviin. VVY:n toimitusjohtaja Riku Vahala nostaa blogissaan esiin vesihuoltoalan edunvalvontatyössä ajankohtaisia teemoja.

 

Kesä on kääntymässä syksyyn, illat pimenevät ja työtahti kiihtyy. Heinäkuukaan ei ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Euroopan parlamentti ja unionin neuvosto ovat pitkin kesää kirjoittaneet kiivaasti muutosehdotuksia jätevesidirektiiviin. Meiltä Paula Lindell on ollut hereillä ja pyrkinyt aktiivisesti eri väyliä pitkin vaikuttamaan muutosehdotusten sisältöön. Euroopan parlamentti äänestää muutosehdotuksista tänä syksynä. Sen jälkeen asia etenee kolmikantaneuvotteluun, joissa komissio, parlamentti ja jäsenmaiden ääntä edustava neuvosto neuvottelevat lopullisesta direktiivin sisällöstä. Tämän jälkeen - toivottavasti keväällä 2024 - tiedämme paremmin, onko direktiivi vesihuoltolaitoksille kallis vai erittäin kallis. Kustannusvaikutukset voivat olla pahimmillaan satoja miljoonia euroja. Lopullinen direktiivi valmistunee ennen parlamenttivaaleja kesäkuussa 2024.

Alkavana syksynä jatkuu maa- ja metsätalousministeriön johdolla kansallisen vesihuoltouudistuksen toimeenpano, jonka keskeisenä osana on vesihuoltolain uudistaminen. Pykälien viilausta jatketaan. Vielä on mahdoton ennakoida, mitkä kaikki muutosehdotukset lopulta menevät läpi eduskunnassa. Vielä ei voi tietää, toteutuvatko kaikki työryhmän asettamiskirjeessä esitetyt tavoitteet, mutta suunta on hyvä. Vesilaitosyhdistys on ollut työryhmässä Osmo Seppälän ja Anneli Tiaisen voimin. Nyt edustus vaihtuu allekirjoittaneeseen ja syyskuun alussa aloittaneeseen Joonas Jännäriin. Joonas jatkaa muutenkin Anneli Tiaisen jalanjäljissä ja voitte olla häneen yhteydessä, kun kysymys on laitosten hallintoon, talouteen, lainsäädäntöön tai asiakassuhteisiin liittyvistä asioista. Tässä yhteydessä on myös hyvä tilaisuus kiittää Annelia hänen korvaamattomasta panoksestaan vesihuoltolaitosten hyväksi.

Paljon muutakin tapahtuu ja osa siitä löytyy tästä uutiskirjeestä. Kannustattehan organisaationne sisällä kaikkia tilaamaan uutiskirje suoraan omaan sähköpostiin. Näin mahdollistamme, että tieto kulkee ja organisaatio oppii.

Riku Vahala
toimitusjohtaja

 

 Kuva: Terotemedia / Tero Takalo-Eskola.

Jaa sivu:

Tulosta