Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
facebook twitter

Imatran jätevedenpuhdistamon saneerauksen rakennustyöt ovat alkaneet

Jätevedenpuhdistamo on rakennettu 1980-luvulla, ja suurin osa laitteistosta on alkuperäistä. Nyt tekniikka uudistetaan ajanmukaiseksi ja tehokkaaksi.

Kuva: Imatran Vesi

Syksyn aikana on tehty maanrakennustöitä ja rakennettu perustuksia uusille rakennuksille. Uudistustyön aikana koko jätevesilaitoksen tekniikka uusitaan.

Imatran Meltolan jätevedenpuhdistamon korjaustyöt alkoivat elokuussa. Töiden aikana jätevedenpuhdistamo uudistetaan kokonaan: Jätevedenpuhdistamon esikäsittelyrakennus peruskorjataan, tekniikka päivitetään nykypäivään ja puhdistustehoa parannetaan.

Työt alkoivat elokuussa maanrakennustöillä. Syksyn aikana alueelle on myös rakennettu perustuksia uusille rakennuksille.

Tekniikka uusitaan kokonaan

Merkittävin uudistus on puhdistamon tekniikan uusiminen.

Jätevedenpuhdistamo on rakennettu 1980-luvulla, ja suurin osa laitteistosta on alkuperäistä. Nyt tekniikka uudistetaan ajanmukaiseksi ja tehokkaaksi.

–Iso osa uudistuksista tehdään laitteisiin eivätkä ne näy ulospäin. Tekniikka on hyvin pitkälle veden ja maan alla, rakennuttaja Pasi Huoponen Mitra Imatran rakennuttajasta kertoo.

Tekniikan lisäksi uusitaan myös rakennuksia. Puhdistamon suurin rakennus, jäteveden esikäsittelyrakennus, peruskorjataan kauttaaltaan: rakennukseen uusitaan sähköt, lämmitys ja puhdistuslaitteet.

Myös ulkokuori uusitaan ja rakennukseen asennetaan aurinkopaneelit.

Uutta veden jälkikäsittely

Puhdistamolle rakennetaan myös kokonaan uusia rakennuksia.  Alueelle nousee uusi valvomorakennus, autotalli, kompressori- ja kemikaalirakennus sekä jäteveden jälkikäsittelyrakennus.

Puhdistetun veden jälkikäsittelyä ei ole Meltolan puhdistamolla aikaisemmin tehty.

–Jatkossa puhdistettu vesi ikään kuin siivilöidään vielä kerran kankaan läpi ennen kuin se päästetään laskemaan Vuokseen. Jälkikäsittelyllä saadaan pienennettyä veden fosforipitoisuutta ja poimittua osa mikromuovista pois, Huoponen kertoo.

Miljoonien eurojen urakka

Jätevedenpuhdistamon urakkaan on budjetoitu 17 miljoonaa euroa. Ympäristöministeriö on myöntänyt tukea 1,1 miljoonaa euroa laitoksen energiatehokkuuden parantamiseksi.

Valmista pitäisi olla elokuussa 2023.

Lisätietoja

rakennustöistä:
Rakennuttaja Pasi Huoponen, Mitra Imatran rakennuttaja, pasi.huoponen@mitra.fi, 05 235 2826

vedenpuhdistuslaitoksesta:
Vesihuoltopäällikkö Kari Pietarinen, Imatran Vesi, kari.pietarinen@imatra.fi, 020 617 4399

Meltolan jätevedenpuhdistamo

-    Rakennettu vuonna 1981
-    Käsittelee Imatran, Ruokolahden, Korvenkylän, Rauha–Tiuruniemen sekä Rautjärven Asemanseudun alueiden jätevedet
-    Jätevesi ohjataan puhdistamolle kolmea jätevesiputkea pitkin
-    Ensimmäisessä vaiheessa jätevesi ohjataan lokakaivoon ja siitä erotetaan karkea aines, esimerkiksi roskat ja hiekka
-    Erotettu sakka kuljetetaan kaatopaikalle, jossa se hyödynnetään esimerkiksi biokaasun tuotannossa
-    Jäljelle jäävä vesi puhdistetaan ja lasketaan Vuokseen
-    Jatkossa puhdistettu vesi ohjataan vielä jälkipuhdistukseen

Jaa sivu:

Tulosta