Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
facebook twitter

Lappeenrannan Energian vuosikertomus julkaistiin jälleen musiikkivideona

Lappeenrannan Energia kertoo kotisivuillaan, että vuosikertomuksen sähköinen formaatti uudistui tänä vuonna videotarinoiksi.

Vuosikertomus 2022 avaa energia- ja vesiyhtiön viime vuoden tunnuslukuja, toimintaa ja tilinpäätöstä tutussa tiiviissä muodossaan. Vuoden merkittävimmät asiat kerrataan ensimmäistä kertaa toimitusjohtaja Arto Nikkasen, Jarkko Kovasen ja Arto Taipaleen lyhyinä haastatteluina viime vuoden biisn sanomaa lisää avaten.

Tutustu vuosikerotmukseen ja musiikkivideoon Lappeenrannan Energian sivuilla tästä linkistä.

Jaa sivu:

Tulosta