facebook twitter

Vesihuoltolaitosten henkilöstöselvitys 2011, pdf

Verkkokaupan etusivu Ostoskori Kirjaudu

Henkilöstöselvitys on laadittu Vesilaitosyhdistyksen jäsenlaitokselle marraskuussa 2010 suunnatun sähköpostikyselyn vastausten perusteella. Tulokset kuvaavat kyselyyn vastanneiden laitosten tilannetta ja ovat laajemmin tarkasteluna lähinnä suuntaa antavia. Selvityksessä tuloksia on verrattu edellisen, vuonna 2002 kootun kyselyn tuloksiin.

Laitoksilla työskentelevän henkilöstön kokonaismäärä on laskenut tarkasteluvälillä noin viidenneksen. Suurin osa työskentelee vakituisessa työsuhteessa.

Teknisen henkilöstön osuus on kasvanut erityisesti muun ammattihenkilöstön osuuden kustannuksella. Henkilöstön koulutustausta on hieman noussut ilman ammattitutkintoa olevien osuuden pienennyttyä.
Henkilöstöstä 68 % on syntynyt 1950- ja 60-luvuilla. Lähes puolet vesihuoltolaitosten tämän hetkisestä henkilöstöstä saavuttaakin nykyisen eläkeiän vuoteen 2022 mennessä.

Laitoksen ulkopuolelta ostettiin eniten laboratorio- ja siivouspalveluja, suurilla laitoksilla myös verkostorakentamista. Ostettujen palvelujen tasoon oltiin enimmäkseen tyytyväisiä. Tulevaisuudessa arvioitiin kasvavan verkostorakentamisen sekä kunnossapidon ja korjauksen oston laitosten ulkopuolelta.

Uuden henkilöstön saatavuuteen suhtautuivat epäilevimmin pienten laitosten edustajat. He myös arvioivat yleisimmin, että henkilöstön määrä tulee tulevaisuudessa vähenemään. Sen sijaan suurten ja keskisuurten laitosten edustajat
arvioivat henkilöstön määrän kasvavan seuraavien kymmenen vuoden aikana.

Julkaistu
2013

Jaa sivu:

Tulosta