Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
facebook twitter

Vesihuoltolaitosten alueellisten perusmaksujen määritysperusteet

VVY:n monistesarjan julkaisussa esitetään näkökulmia ja pääosin paikkatiedon hyödyntämiseen perustuvia menetelmiä veden ja jäteveden alueellisten perusmaksujen määrittämiseen. Voit ladata julkaisun maksutta VVY:n kotisivuilta.

Syyskuussa 2014 uudistunut vesihuoltolaki korosti talouden roolia vesihuoltolaitosten toiminnassa. Laissa painotetaan entistä enemmän alueellisten kustannuserojen huomiointia asiakasmaksuissa. Lain mukaan laitos voi periä liittymismaksua ja perusmaksua sekä muita maksuja laitoksen toimittamista palveluista. Nämä maksut ovat eri alueilla erisuuruisia, jos tämä on tarpeen kustannusten oikean kohdentamisen tai aiheuttamisperiaatteen toteuttamisen vuoksi taikka muusta vastaavasta syystä.
 
Keväällä 2017 valmistuneissa vesihuoltolaitosten maksuja koskevissa ohjeissa ja suosituksissa esitetään, että vesihuoltolaitosten perusmaksutulojen tulisi kattaa 50 % käyttö- ja perusmaksutuloista. Tälle tasolle tulisi kuitenkin pyrkiä asteittain. Nykytilassa perusmaksujen osuus käyttö- ja perusmaksutuloista on vesihuoltolaitoksilla yleisesti tasolla 10-30 %.

Perusmaksujen roolin kasvattamisella voidaan turvata vesihuoltolaitosten talouden hyvää tasoa. Vallitsevassa tilanteessa veden ominaiskulutuksen kehitys on laskusuuntaista, mikä pienentää laitosten käyttömaksutuloja. Alueellisten perusmaksujen määrittely liittyy keskeisesti perusmaksujen roolin kasvattamiseen. 

Nykytilassa vesihuoltolaitoksilla ei ole selkeitä työkaluja alueellisten perusmaksujen määritykseen, mikä on ristiriidassa lainsäädännön ja uusien ohjeistusten kanssa. Toisaalta ei ole myöskään työkaluja, joilla perustella, jos eri alueille ei ole tarkoituksenmukaista määritellä eri suuruisia perusmaksuja. Tässä oppaassa esitetään näkökulmia ja pääosin paikkatiedon hyödyntämiseen perustuvia menetelmiä veden ja jäteveden alueellisten perusmaksujen määrittämiseen. Oppaan tekstiä havainnollistetaan kuvin ja esimerkein.

Vesihuoltolaitosten alueellisten perusmaksujen  määritysperusteet pdf.

Liite 1 Kurikka

Liite 2 Kymen Vesi 

Liite 3 Nivos

Liite 4 Sipoo 

 

 

 

Jaa sivu:

Tulosta