Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
facebook twitter

VVY:n kevätkauden koulutuskalenterissa uutuuksia

VVY:n uutiskirjeen 16/2017 palstakirjoitus kertoo tulevan vuoden koulutuksista.

VVY kouluttaa -esite on julkaistu. Mukana on vakiintuneita koulutuksia, mutta myös uusia, eri yhteistyötahojen kanssa järjestettyjä tapahtumia. 

Helmikuussa järjestettävän InfraRisteily 2018 kohderyhmää ovat mm. verkostomestarit, joille M/S Viking Gabriellalla on VVYn omaa ohjelmaa. Tarkempi ohjelma julkaistaan marraskuun aikana. 

Maaliskuun lopulla on ohjelmassa maksuton, verkon kautta toteutettava Kehittämispäivä. Huhtikuun lopulla järjestetään Tampereella peräkkäisinä päivinä Muoviputkikoulutus ja Vesihuoltolaitosten asentajien ja työnjohdon koulutuspäivä.

Toukokuun alussa on Lahdessa Suunnittelun ja rakentamisen hankinta -koulutus.

Vesihuolto 2018 -päivät järjestetään 23-24.5.2018 Holiday Club Saimaan kylpylässä. Torstaina iltapäivällä on VVYn ja FiSTTin yhteistä ohjelmaa. FiSTT jatkaa päiviä omalla ohjelmallaan perjantaina 25.5.2018. Näytteilleasettajat ja seminaarien osallistujat voivat halutessaan osallistua kaikkiin kolmeen päivään. Ilmoittautuminen ja näyttelypaikkojen myynti alkavat tammikuun 2018 lopulla. 

Tervetuloa VVYn koulutuksiin!


Anna-Maija Hallikas
koulutuspäällikkö

 

 

 

Jaa sivu:

Tulosta