Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
facebook twitter

Martti Lipposelle rakennusneuvoksen arvonimi

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi 28.6.2018 Lahti Aqua Oy:n eläkkeelle jääneelle toimitusjohtajalle Martti Lipposelle rakennusneuvoksen arvonimen.

Martti Lipponen on tehnyt pitkän uran paitsi yritysjohtajana, myös monissa luottamustehtävissä. Lipponen jäi eläkkeelle Lahti Aquan toimitusjohtajan tehtävistä kesäkuun alussa. Hän johti konsernia vuodesta 2006 lähtien. Lipposen johdolla konsernin liikevaihto kaksinkertaistui ja toiminta tehostui. Yhtiö saavutti lisäksi hänen aikanaan vuodesta toiseen kärkisijoja asiakastyytyväisyystutkimuksissa.

https://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2468299

Avainsanat:

Jaa sivu:

Tulosta