Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
facebook twitter

Maa- ja vesitekniikan tuelta tunnustusta vesitutkijoille

Maa- ja vesitekniikan tuki jakoi tunnustuspalkintoja 70- vuotispäivänsä kunniaksi 25.10.2019

Professori Bjørn Kløven johtamalle vesitekniikan tutkimukselle Oulun yliopiston Vesi, Energia ja Ympäristötekniikan tutkimusyksikössä on myönnetty 30 000 euron palkinto. Yksikössä toimii kolme vesitekniikan tutkimusryhmää. Tutkimusyksikössä tutkitaan hydrologiaa, vesivaroja, vesitaloutta, vesihuoltotekniikkaa ja vesitekniikka laajasti. Viime vuosina pohjoisuus ja arktinen tutkimus on ollut keskeisessä roolissa Oulun yliopistossa. Vesitekniikan tutkimusryhmissä toimii noin 35 tutkijaa ja väitöstyöntekijää.

Professori Olli Varikselle on myönnetty 10 000 euron palkinto. Professori Varis on vesi- ja ympäristöalan kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu osaaja. Erityisen tunnettu hän on Aasian kasvutalouksien alueella tekemästään tutkimuksesta. Myös hänen perustamansa ja johtamansa Vesi- ja kehitys –tutkimusryhmä on erittäin arvostettu maailmalla. Olli Variksen työ on ollut yhteiskunnallisesti erittäin merkittävää. Hän on aktiivisesti osallistunut globaalien veteen liittyvien haasteiden ratkomiseen useissa YK:n alaisissa järjestöissä, kuten UNESCOssa. Hänellä on lukuisia luottamustehtäviä Aasian eturivin yliopistoissa, kuten Hongkongin yliopistossa ja Southern University of Science and Technologyssa Kiinassa. Varikselle on myönnetty kunniaprofessuuri Asian Institute of Technologyssa Thaimaassa.

Suomessa Professori Varis on vaikuttanut laajalti myös tiedeyhteisön ulkopuolella, ja toiminut muun muassa Korkeimman hallinto-oikeuden ympäristöasiantuntijaneuvoksena vuosina 2006–2015.Olli Varis valmistui tekniikan tohtoriksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1991. Hän on työskennellyt Aalto-yliopistossa ja sen edeltäjässä Teknillisessä korkeakoulussa jo vuodesta 1983 lähtien ensin tutkijana ja vuodesta 2008 lähtien vesitalouden professorina. Vuonna 2015 Varis nimitettiin Matti Pursula -professoriksi, ja Aalto Distinguished -professoriksi vuonna 2019. Lisäksi hän on toiminut tutkimuksen ja innovaatioiden varadekaanina Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa vuosina 2013–2018. Variksen julkaisutoiminta on ollut hyvin mittavaa, ja töitä on julkaistu 14 eri kielellä. Hän on myös ansioitunut opettaja. Hän on ohjannut 10 väitöskirjaa ja johtanut Aalto-yliopiston Sustainable Global Technologies  -koulutuskokonaisuutta vuodesta 2007 alkaen.

Alkuperäinen uutinen Vesitalous-lehden sivuilla: https://www.vesitalous.fi/2019/10/5419/

Jaa sivu:

Tulosta