Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
facebook twitter

Lahti Aqua ja Valtteri Bottas yhteistyöhön

Lahti Aqua ja Nastolasta kotoisin oleva Valtteri Bottas solmivat yhteistyösopimuksen lahtelaisen, puhtaan hanaveden puolesta.

Lahti Aqua konserni tuottaa vesihuoltopalvelut Lahden ja Hollolan 140 000 asukkaalle ja elinkeinoelämälle. Konserni on seudun merkittävä ympäristötoimija panostaen veden tuotantoon ja yhdyskunnan sekä teollisuuden jätevesien puhdistamiseen.

Lahti Aquan toimittama hanavesi on 100 % pohjavettä, mikä on kaupunkioloissa suorastaan ainutlaatuista. ”Olemme alusta asti tiedostaneet, että lahtelainen hanavesi on ylellisyystuote. Yhteistyö antaa loistavan mahdollisuuden vahvistaa Lahti Aquan brändiä ja tunnettuutta. Valtteri edustaa meidän näkökulmastamme niitä arvoja, joita myös Lahti Aqua on omassa toiminnassaan vaalinut.” Lahti Aqua konsernin toimitusjohtaja Martti Lipponen kertoo.

Bottas saapui allekirjoittamaan yhteistyösopimuksen Lahteen keskiviikkona ollen mielissään sopimuksen syntymisestä.

”Maailmalla liikkuessa alkaa Suomesta arvostamaan asioita, joita ei edes tule muuten ajatelleeksi. Se, että voin nauttia halutessani raikasta ja puhdasta hanavettä suoraan hanasta on harvinainen ja suuri etuoikeus meille suomalaisille. Itse olen juonut ihan nappulasta asti Lahti Aquan toimittamaa hanavettä, joten voin todeta sen olleen elämäni lähde, ehdottomasti!”, Bottas sanoo.

Tähtimerkit kohdallaan

”Tässä yhteistyössä osuvat tähtimerkit kohdilleen. Huomasimme nopeasti neuvottelujen alussa niin paljon molemminpuolisia yhteneväisyyksiä, että asiat loksahtivat melkein itsestään kohdilleen. Täydellinen kumppanuus, josta molemmat osapuolet voivat olla ylpeitä.” kertoo Bottaksen neuvotteluista vastaava agentti Ville Ahtiainen.

Lahti Aquan ja Valtteri Bottaksen yhteistyötä voi seurata sosiaalisessa mediassa muun muassa tunnisteella #VB77springoflife

 

Alkuperäinen uutienen Lahti Aquan sivuilla.

https://www.lahtiaqua.fi/uutiset/lahti-aqua-ja-valtteri-bottas-yhteistyohon/

 

Jaa sivu:

Tulosta