facebook twitter

Kesäteekkarin tervehdys

 

Olen Alina Oksala ja työskennellyt kuluvana kesänä Vesilaitosyhdistyksen kesäteekkarina. Opiskelen Aalto-yliopistossa vesi- ja ympäristötekniikan maisteriohjelmassa, mistä olen yhden lukukauden viettänyt ulkomailla vaihto-opiskelemassa. VVY:ltä saamani kokemus on ollut ja tulee olemaan hyvin tärkeää, enemmän kuin osasin kuvitellakaan.

Työt VVY:llä aloitin keväällä, jolloin pääsinkin alkuun kokemaan vuoden 2018 Vesihuoltopäivät Saimaalla. Ensimmäistä kertaa osallistuneena tapahtumaan, mieleeni jäivät useat alan yritykset sekä mielenkiintoiset luennot. Vesihuoltopäivillä järjestettiin myös vuotuinen Vesihuoltonuorten seminaari, jossa oli mahtavaa etenkin tavata muita alalla olevia nuoria ja kuulla heidän kokemuksiaan ja ajatuksiaan.

Työtehtäviini kesän aikana on kuulunut ensisijaisesti Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän vuosittaisen raportin kokoaminen. Raporttia tehdessä olen oppinut paljon vesihuoltolaitosten toiminnasta ja vesihuollon kokonaiskuvasta Suomessa. Lisäksi olen päässyt tutustumaan monipuolisesti myös muihin aihealueisiin sekä osallistumaan kokouksiin.

Kesä VVY:llä on mennyt erittäin nopeasti ja positiivisesti. Kesäteekkarina oleminen on tutustuttanut minut melko laajasti vesihuollon alaan ja antanut lisäpotkua omille tulevaisuuden suunnitelmille, kiitos tästä koko VVY:n väelle! Antoisan kesätyön jälkeen on myös mukava palata vielä viimeisen opiskeluvuoden pariin ja diplomityöpaikkaa etsimään.

Mukavaa loppukesää!
Alina Oksala
VVY:n kesäteekkari

Jaa sivu:

Tulosta