Vesilaitosyhdistys

Tietoa rahoitusta saaneelle



Palaa otsikoihin

Hankkeiden seuranta

Vesihuoltolaitosten kehittämisrahastolta rahoitusta saaneiden hankkeiden tiedot esitetään tiiviisti Kehittämisrahaston verkkosivuilla alla olevalla hankeyhteenvetolomakkeella. Hankkeiden yhteyshenkilöitä pyydetään toimittamaan hankeyhteenveto hankkeen käynnistyttyä sekä päivittämään se viimeistään hankkeen valmistuttua. 

 

Hankeyhteenvetolomake

 

Hankkeiden etenemistä seurataan Vesilaitosyhdistyksen asiantuntijaryhmissä esimerkiksi pyytämällä päivityksiä hankeyhteenvetolomakkeeseen. 


Kehittämisrahaston rahoituspäätös on voimassa, mikäli hanke toteutuu sisällöltään hakemuksessa esitetyn mukaisesti ja esitetyssä laajuudessa. Rahoitusta saavan tulee ilmoittaa VVY:n yhteyshenkilölle, mikäli hanke peruuntuu tai sen toteutus muuttuu hakemuksessa esitetystä. Rahoituspäätös raukeaa, mikäli hanke ei ole käynnistynyt tai sen etenemisestä ei ole raportoitu kahden vuoden aikana.


Palaa otsikoihin

Rahoituksen maksaminen

Kehittämisrahaston rahoitusosuus maksetaan pääsääntöisesti, kun hanketta seuraava Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston edustaja on hyväksynyt päivitetyn hanketiivistelmän ja hankkeen loppuraportin. Hanketiivistelmä ja loppuraportti pyydetään toimittamaan sähköisessä muodossa. 

 

Rahoitusosuuden maksamiseksi rahoitusta saaneen tulee lähettää Vesihuoltolaitosten kehittämisrahastolle osoitettu lasku (Vesilaitosyhdistys, Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto, Asemapäällikönkatu 7, 00520 Helsinki).  Laskusta tulee käydä ilmi hankkeen nimi ja rahoituspäätöksen ajankohta.

 

Opinnäytetöinä tehtävien hankkeiden mahdolliset apurahat maksetaan oppilaitokselle esimerkiksi stipendirahastoon tai hankkeelle perustettavalle tilille.

 

Ilmoitettu Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston rahoitusosuus sisältää arvonlisäveron. Ilmoitettu rahoitusosuus on arvonlisäveroton siinä tapauksessa, että rahoitusta saava taho voi osoittaa Kehittämisrahastolle arvonlisäverottoman laskun. 

 

Palaa otsikoihin

Hankkeista tiedotus

Kehittämisrahaston tavoitteena on edistää koko vesihuoltoalan kehittymistä tutkimus- ja kehittämistyötä tukemalla. Rahoitettujen hankkeiden tulosten tuleekin olla julkisia. Hankkeista tiedottamalla pyritään varmistamaan, että hankkeissa saatu tieto leviäisi mahdollisimman laajalle vesihuoltokenttään.


Valmistuneista hankkeista tiedotetaan VVY:n jäsentiedotteessa ja verkkosivuilla. Kehittämisrahaston verkkosivuille laitetaan hankeyhteenvedon lisäksi myös hankkeen laajempi loppuraportti. Lisäksi rahoitusta saaneiden toivotaan esittelevän hankkeiden tuloksia esimerkiksi Vesihuoltopäivillä, VVY:n koulutustilaisuuksissa sekä muissa tilaisuuksissa ja alan julkaisuissa.


Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto tulee mainita hankkeiden rahoittajana. Esityksissä ja julkaisuissa toivotaan käytettävän oheista Kehittämisrahaston logoa.


Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston logo.


Rahasto kannustaa hankkeita julkaisemaan tuloksia myös kansainvälisellä foorumilla, mutta ei myönnä varsinaista matkarahoitusta.

Palaa otsikoihin


Kehitt misrahasto logo