Sopimusmalli kiinteistöjen yhteisisestä vesijohdosta / viemäristä
Vesi- ja viemärilaitosyhdistyksen hallinto- ja talousneuvosto on
valmistellut vuonna 2005 sopimusmallin sellaisille kiinteistöille, jotka
liittyvät vesihuoltolaitoksen verkostoon yhteisellä vesijohdolla tai viemärillä
erityisesti vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen ulkopuolella. Tällainen
vesijohto/viemäri on vesihuoltolaitoksen näkökulmasta tonttijohto, jota käyttää
useampi kuin yksi liittyjä ja josta lähtee oma tonttijohto kunkin liittyjän kiinteistölle.
Liittyminen yhteisen johdon kautta edellyttää, että liittyjät saavat siihen
vesihuoltolaitokselta suostumuksen. Liittyjien tulee sopia keskenään yhteisen
johdon käytöstä ja kunnossapidosta. Lisäksi liittyjien tulee sopia etukäteen
vesihuoltolaitoksen kanssa pelisäännöistä, joilla yhteinen johto liitetään
laitoksen verkostoon.
Sopimusmalli koskee liittyjien välistä sopimusta ja vesihuoltolaitos
ei ole siinä sopijapuolena. Sopimusmallissa tarkoitetussa järjestelyssä on kyse
yhteisen johdon käytöstä ja ylläpidosta, ei juridisen yhteisön perustamisesta.
Sopimusmallin mukaisella sopimuksella ei voi myöskään korvata
vesihuoltolaitoksen ja liittyjän välistä liittymis- ja käyttösopimusta eikä
vesiosuuskunnan sääntöjä.
Vesihuoltolaitokset voivat esittää sopimusmallia sellaisille liittyjille,
joilla on käytössä yhteinen johto puutteellisin sopimuksin ja erimielisyyttä
sen hoitamisesta eikä osuuskunnan tms. perustaminen tule kysymykseen. Kun
liittyjät ottavat käyttöönsä sopimusmallin, heidän tulee lukea myös
sopimusehtojen selitykset, koska selitysosa on olennainen malliehtojen
ymmärtämisen kannalta.
Liittyjien tulee tapauskohtaisesti keskenään selvittää, voidaanko
sopimusmallia käyttää ja miltä osin. Vastaava lopputulos voidaan saavuttaa
toisenlaisellakin sopimuksella. Sopimusmallia ja sopimusehtojen selityksiä
voidaan käyttää myös osittain tai pitää niitä muistilistana, kun mietitään,
mistä asioista ainakin tulee sopia.
Sopimusmallin tarkoituksena ei ole lisätä yhteisten johtojen
käyttöä nykyisestä. Sopimusmallin käytön toivotaan edistävän yhteisen johdon
kunnossapitoa, koska se antaa liittyjille välineitä pelisääntöjen laatimiseen.
Liittyjien välinen sopimus kiinteistöjen yhteisestä vesijohdosta / yhteisestä viemäristä
Sopimusmallin käyttö ja perustelut
Palaa otsikoihin